Ale!

Juurakko – Kauhanen – Öhage: Kulttuurista liiketoimintaa

20,00 

Kuvaus

Kirjassa käsitellään liiketoiminnan perusteita, tuotteistamista, markkinointiviestintää. liiketoiminnan suunnittelua ja taloushallintoa sekä yleisellä tasolla että kulttuurialalta poimittujen esimerkkien avulla.

Kirja sopii oppikirjaksi niin toisen asteen kuin korkea-asteenkin oppilaitoksiin, mutta se toimii myös käsikirjana niille, jotka suunnittelevat tai jo pyörittävät omaa liiketoimintaa.

Pohdintatehtävien ja esimerkkien avulla teoria-asioita tuodaan käytännön tasolle. Esimerkit ovat kulttuurialalta, mutta samat taloudelliset periaatteet pätevät myös muilla aloilla: jotta toiminta olisi kannattavaa, sen tulee tuottaa enemmän kuin siihen kuluu resursseja.

 

Juhani Kauhanen on kauppatieteiden maisteri, tietokirjailija, tutkija ja luennoitsija useissa korkeakouluissa. Hän on hankkinut laajan kokemuksen erityisesti henkilöstövoimavarojen johtamisen alueelta teollisuudessa ja palvelualoilla keski- ja ylimmän johdon tehtävissä. Juhani on kirjoittanut yksin tai yhdessä muiden kanssa kaikkiaan yksitoista eri kirjaa. Hänen tunnetuin kirjansa on Henkilöstövoimavarojen johtaminen.

Ulla Öhage on siirtynyt kirjanpidon maailmasta kulttuurin pariin. Matka vei yli neljä vuosikymmentä sisältäen laskentatoimen merkonomin koulutuksen ja KLT sekä JET-tutkinnon. Liki kolmenkymmenen vuoden työskentely tilitoimiston asiakasyrityksien parissa on ollut opettavainen rajapinta ymmärtää kulttuuritoimijan haasteet yrittäjänä ja kirjanpitovelvollisena. Kirjoittamisen lisäksi Ulla pyörittää kulttuuriklubia muusikkomiehensä kanssa sekä pitää kirjanpidon kursseja.

 

ISBN 978-952-93-0409-7