Lindholm Tarja: Aamun sarastaessa

23,50  sis. ALV

Kuvaus

Kirjoittaja Tarja Lindholm on geriatrian erikoislääkäri ja työskentelee muistisairauksien

hoitoon keskittyvällä poliklinikalla Etelä-Pohjanmaalla. Kirjassaan hän kertoo tekstein ja

valokuvin matkastaan äitinsä rinnalla, kun tämä kahden vuoden ajan sairasti syöpää. Äidin

ollessa saattohoitovaiheessa kirjoittaja toimi noin kymmenen kuukautta omaishoitajana

ympärivuorokautisesti.

Kirja menee syvälle ja avaa sitä ristiriitaista kokemus- ja tunnemaailmaa, joka tällaiseen

vaikeaan elämäntilanteeseen niin usein liittyy: toiselta puolen on paljon kaunista, mikä liittää

läheisiä ihmisiä yhteen, toiselta puolen myös sellaista, mikä riepottelee ja raastaa näitä

molempia toisilleen niin tärkeitä ihmisiä. Kirja raottaa myös jännitettä omaisen ja

ammattilaisen roolien välillä.

Lyhyet sanalliset tuokiokuvat, raapaleet, kuljettavat tarinaa eteenpäin. Jokaisen raapaleen

rinnalla on tarkkaan valittu kaunis luontokuva syventämässä sanallista ilmaisua.

Jos vastaavassa tilanteessa oleva ihminen kirjan luettuaan kokee pystyvänsä paremmin

hyväksymään omat ristiriitaiset ajatuksensa ja tunteensa, olemaan armollisempi sekä

itselleen että läheiselleen, kirja on saavuttanut tarkoituksensa.

Kirja julkaistaan lokakuussa 2020. Sitä voi tilata puhelimella, sähköpostitse tai

Sananjuuren verkkokaupasta.

 

Sananjuuri 2020

KL 82