Osa 2 Tarantella myydään osana trilogiaa yhteishintaan 45 euroa, ei myydä erikseen.
”Tervetuloa Wasabaan. Te olettekin joku VIP-asiakas, koska itse oikeusministeriö on tehnyt
määräyksen teidän siirtämiseksenne tänne. Saamiemme ohjeiden mukaisesti teidät sijoitetaan
sairasosastolle. Valitettavasti emme pysty tarjoamaan yhden hengen huonetta, koska niitä ei täällä
ole. Ruokailut tapahtuvat kaksi kertaa päivässä. Pesulla voi käydä aamulla kello kuusi. Lääkäri käy
kerran viikossa. Sairasosastolla käy päivittäin poliklinikan sairaanhoitaja. Tutkintavangeille meillä
ei ole vankiasua, joten saatte pitää omat vaatteenne. Minä olen vartiopäällikkö Tumbuna ja opitte
tuntemaan minut, jos töppäilette. Muuten emme näe enää. Tarkastetaanpas teidän tavaranne. No,
niitä ei näy olevan muuta kuin vaatteet päällänne. Kirjataan tähän niin. Tässä on ruokakuppi ja
juomamuki sekä lusikka, kuittaus tuohon”.
Piinallinen aika kahdessa eri vankilassa päättyy uskomattomalla tavalla eikä Ilen kauan odotettu
kohtaaminen perheensä kanssa jätä ketään kylmäksi. Tunteet vellovat laidasta laitaan. Eri alojen
ammattilaiset saavat tehdä kaikkensa Ilelle ja tämän perheelle aiheutuneiden vahinkojen
korjaamiseksi.
Työtoverit Ilen entisessä delegaatiossa ovat myös vaaravyöhykkeessä. Asianajaja da Wamba
osoittaa erinomaisuutensa, mutta on salaperäinen kuin noita-akan kissa. Kirjan toisessa osassa
seurataan Ilen perheen lisäksi delegaation tapahtumia, oikeusprosessin edistymistä ja asemamaan
olosuhteiden muutoksia parlamenttivaalien ollessa ovella.
ISBN 978-952-94-7710-4