, ,

Airaksinen, Korhonen (toim.): Hyvä hankaus

21,90 

HYVÄ HANKAUS -artikkelijulkaisu on syntynyt Teatterikorkeakoulun aikuiskoulutusyksikön Draamamenetelmät pedagogisina ja yhteisöllisinä työkaluina -koulutuksen opiskelijoiden lopputöistä ja kouluttajien kirjoituksista.

Julkaisun 18:ssa artikkelissa kirjoittajat kuvaavat teatterilähtöisten menetelmien sovelluksia eri aloilla, kuten esimerkiksi metsäekonomian opetuksessa yliopistossa, työyhteisö- ja johtamiskoulutuksessa, call center -työssä sekä eri kouluasteiden opetuksessa.

Ulkomaisista kouluttajista mm. Allan Owens kirjoittaa japanilaisten opiskelijoiden kanssa tekemästään soveltavan taiteen projektista ja nostaa esille mielenkiintoisen käsitteen dissensus, joka työskentelyn aikana auttaa osallistujia ymmärtämään, että itse voi olla eri mieltä kuin toiset eikä kenenkään silti tarvitse olla väärässä. James Thompson pohtii teatterin merkitystä sotatoimialueella olosuhteiden helpottajana, sovinnon rakentajana ja vapauttajana. Stig A. Erikson lähestyy naisaktivistien elämää. Kotimaisia kirjoittajia ovat mm. Annukka Häkämies, Soile Rusanen sekä Jouni Leikkonen. Kirja sisältää myös harjoitus- ja draamaprosessiesimerkkejä.

Teatterikorkeakoulun julkaisusarja nro 38, 2005, 145 sivua

ISBN: 952-9765-38-X

kuntoluokitus K4, erinomainen, käytetyt kirjat

Shopping Cart
Airaksinen, Korhonen (toim.): Hyvä hankaus
21,90 
Scroll to Top